Oy Investcon Ab

Oy Investcon Ab
Yritysesittely
Toimialat ja asiakkaat
Yhteystiedot
Yhteistyökumppanit

Investconin työtavat
Businessklinikka
Liikeideakehitys
Strategiakehitys prosessina
Organisaatiokehitys
Teknologiapainotteiset alat
Kansainvälistyminen
Terveydenhuolto

Case-kuvauksia
Terveydenhuolto 2011
Merkkituoteliiketoiminta
Yrityskaupat
Management Buy Out
Terveydenhuolto

Blogi: Nimi

TERVEYDENHUOLTOBLOGI
Kansalliset tietojärjestelmät eivät toimi hyvin ilman kansallisen potilaan hoitotyön harmonisointia                                                                                                                                                         26.10.2011

Kerta toisensa jälkeen on yritetty rakentaa kansallisia järjestelmiä, ja kehitystyö on ollut ja on kallista sen takia, että kokonaisarkkitehtuuria ei ole luotu. Käyttöönotto viivästyy ja konkreettinen hyöty on usein jäänyt pettymykseksi. Sähköinen potilaskertomus, sähköinen resepti ja potilastietojen saatavuushankkeet ovat esimerkkeinä tästä lähtökohtamäärittelyn puutteesta tai vääristä rajauksista käytettävyyden suhteen.

Seuraavanlaisiin esiselvityskysymyksiin on vastattava

Ennen kuin itse tietojärjestelmän omista sisäisistä ehdoista (arkkitehtuurista) yleensä saisi puhua, on vastattava seuraavan tyyppisiin kysymyksiin:

  Mitkä puutteet vaivaavat nykyisiä tietojärjestelmiä ja mitä ne aiheuttavat?
  Miksi kansallinen harmonisointi potilaan hoitotyössä?
  Mitkä ovat kansallisen harmonisoidun hoitotyön toimintamallin päätavoitteet?
  Miten potilaan ja vastuulääkärin vuorovaikutus hoitotyössä paranee ja tehostuu?
  Minkälaiset investoinnit on perusteltavissa asetettujen tavoitteiden saavutuksilla?
  Mitä hoidon harmonisointi sisältää käsitteenä?
  Ajan hallinta hoitotyössä tarkoittaa mitä käsitteenä?

Nämä ovat esimerkkejä siitä, mihin pitää löytää vastauksia, muuten tuloksena kiireisessä prosessissa rakennetaan helposti kansallisiksi erilaisia tietojärjestelmiä, jotka lähinnä pystyvät kommunikoimaan, mutteivät toimi oikeasti yhteen. Vertaa räätälöinti kontra SAP-maailma. Kliininen hoitotietojärjestelmä SAP-logiikalla on edellytys onnistuneelle hoidon harmonisointiprosessille.

Mille taholle kuuluu tämä kansallisen harmonisoinnin tehtävä

Tämä on todella vaikea kysymys, kun käsitykset helposti menevät ristiin ainakin poliittisesti. Tämä on se syy, miksi Investcon on panostanut niin paljon potilaan hyvän hoidon prosessiin eri osioineen ja niin, että kaikki on mitattavissa ja seurattavissa samalla tavalla joka puolella hoitoketjuun osallistuville. Yhteinen käsitteistö, yhteinen kieli ja samanlaiset tieto-/raporttiformaatit eliminoivat subjektiivisen oikeuden kuvata asioita miten itse katsoo parhaaksi. Ilman tätä potilaan hoidon parantaminen ja tehostaminen jää teoriaksi ja kansallisten tietojärjestelmien tehtävä on etupäässä toimia hallinnollisena tietovarastona ja erillisselvitysten mahdollistajana tarvittaessa.

Oikea foorumi keskustelulle?

Investconin tavoite on ennenkaikkea herättää keskustelua asioista, joita ei tule ohittaa laadukkaassa kehitystyössä paremman terveydenhuollon ja tehokkaamman terveydenhuollon puolesta. Tämä on asia, josta kaikki yleensä ovat samaa mieltä. Tehtävä on erittäin vaativa ja siksi työ helposti jää liian pinnalliseksi.
STM ja julkisen terveydenhuollon kehittäminen                                                    26.9.2011

Kehittäminen, mistä se alkaa ja kenen toimesta - iso kysymys julkisessa terveydenhuollossa

Yleensä joku ison luokan innovointi luo mahdollisuuksia ja uhkia tai voimassa oleva toimintamalli ajautuu kriisiin eri ympäristötekijöiden sekä muuttuneiden asenteiden myötä. Siis kehitys ei ole itseään ruokkiva, sen takia että haluaa sitä tehdä, ja jos näin on, se muuttuu helposti itsetarkoitukseksi.

Julkinen terveydenhuolto koostuu rakenteista ja siihen vaikuttavasta yleispolitiikasta, missä suuri vaara on, että määrätietoinen kehittäminen on vaikeasti hallittava prosessi. Yksi perussyy on, että byrokratiassa ei saa tehdä virheitä, jolloin niitä ei sitten voida tunnustaa ja vielä vähemmän analysoida.
 
Kuten totesin, onnistunut kehitystyö perustuu ennen kaikkea ongelmien tai mahdollisuuksien näkemiseen ja kykyyn toimia selkeän tehtävän/tavoitteen puolesta. Byrokratiassa kaikki toimivat hyvän yleistavoitteen  puolesta ja sillä mandaatilla kuitenkin niin, että jokainen tekee oman osuutensa oman tehtävän rajatulla alueella. Onnistunut kehitys perustuu usein siihen, että vallassa olevat pelisäännöt ja työmallit rikotaan hyvän kehitystuloksen puolesta. Jos näitä ajatuksia sovelletaan STM:n ja THL:n toimintamalleissa, syntyy helposti valtava mielipideilmaisu eri intressipiirien taholta. Mitä silloin tapahtuu? Usein syntyy kompromisseja, jotka sitten myös vaikeuttavat tai estävät asetettujen tavoitteiden saavuttamista.
On kuitenkin iso määrä onnistuneita hankkeita, ja mielestäni näitä yhdistää selkeät tarpeet ja sitä myöten myös mitattavissa olevat tavoitteet, siis hyödyt potilaille. Kliinisellä puolella uudet lääkkeet ja sitä kautta uudet hoitokäytännöt ovat tällaisia esimerkkejä.

Politiikka, organisointi, infrarakenteet, tietojenkäsittely ja johtaminen ovat esimerkkejä siitä, missä kehitystyö vaikeutuu moninkertaisesti. Pääsyy tähän on se, että jo tavoitteiden asetanta on liiaan avoin, kun prosessi on myös niin paljon vaativampi. Isotkin hankkeet käynnistetään osabudjeteilla ja kiireesti, niin ettei osapuolia sitova tavoiteasetanta tule riittävän selväksi. Tämä koskee kaikkein eniten potilashyötyjä ja toiminnan tehokkuusvaatimuksia. Ilman näiden konkretisointia jo alusta lähtien syntyy melko varmasti vaikeuksia hankkeen aikana, ja etenkin sen käyttöönottovaiheessa. Investointien takaisinmaksulogiikka ja -aika on periaatteessa investointipäätöksissä aina vaatimuksena. Käytännössä päätösten analysointi tässä mielessä jää liian avoimeksi, sisältäen olettamuksia jotka eivät realisoidu toteutuksen myötä.
Suuri osa tavoitteista eivät lähde selkeästi potilashyödyistä ja hoidon tehokkuudesta, vaikka nämä kyllä olisivat mitattavissa ja seurattavissa.

Kritiikin ja itsekritiikin riittämättömyys ovat julkisessa terveydenhuollossa heikkous kehitystötä ajatellen. Kriiittinen toiminta on yleensä tarina siitä, että organisaatio on oppiva ja että se samalla kehittää asioita nopeammin kuin organisaatio joka enimmäkseen haluaa korostaa erinomaisuuttan. Kuten elämässä muutenkin, pitää löytyä molempia: nöyryyttä ja hyvää itsetuntoa, silloin asiat ovat hyvin.

Terveydenhuollon kehityksen pitää yksinkertaisesti ja selkeästi perustua potilaiden hyvään hoitoon ja sitä kauttaa hoidon kokonaistehokkuuteen. Terveydenhuollon arvoketjun arviointi on potilaan ja häntä auttavien hoitavien asia. Sen takia pitää konkretisoida asiat tälle tasolle niin, että kaikki puhuvat samaa kieltä. STM:n tärkein tehtävä on toimia sen puolesta ja takia. Kaikki hankkeet ja yleensäkin  toiminta perustuu tähän. Kun julkinen terveydenhoito on niin monitahoinen monine intressentteineen, jotka näkökulmansa takia suboptimoivat osuutensa, on STM:n tehtävä selkeä ja samalla erittäin vaativa m.m. tällä esille tuotujen seikkojen ja ilmiöiden takia.

Ensimmäinen askel on, että kaikki osapuolet keskittyvät siihen samaan arvoketjuun siitä huolimatta, vaikkakin oman reviirinsä kustannuksella. Tyypillistä julkisen terveydenhoidon puitteissa on, että on liian vähän rahaa käytettävissä ja jokainen taho tarvitsee sitä lisää. Samalla kaikki ymmärtävät, että raharesurssit ovat niukkoja ja yhä niukemmpia tulevina vuosina - siis melkoinen paradoksi.

Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista yksityisellä puolella myöskään mutta siellä omistajat ja johtajat saavat pättää ja myös päättävät.
Ajan hallinta ja  totuuden hetki terveydenhuollossa                                                     15.9.2011

Terveydenhuollossa on viime vuosina korostettu asiakasfokusta eli potilasfokusta. Tämä on helpompi sanoa kuin toteuttaa. Hoitoketjuja ei pystytä synkronisoimaan kovin hyvin nykyjärjestelmien avulla, ja potilasfokus  jää tavoitteeksi eri yrityksistä huolimatta. Hoitoketjut pirstaloituvat ja pitenevät esimerkiksi palvelujen keskittämisen myötä. Potilasvastuu jää samalla etäämmäksi yksittäisen hoitavan näkökulmasta. Pirstaloitunut hoitoketju viiveineen tarkoittaa hoidon laadun ja tehokkuuden heikkenemistä vastoin asetettuja tavoitteita.

Kuten kaikessa palvelutoiminnassa on totuuden hetki nostettava esille myös terveydenhuollossa. Totuuden hetki tarkoittaa, että hoidon hyvyyttä ja tehokkuutta mitataan silloin, kun potilas saa hänelle kuuluvan hoitonsa. Tämän hoidon laatu määräytyy vain silloin tehtyjen hoitosuoritusten kautta. Terveydenhuollossa sovelletaan runsaasti erilaisia hyvyysmitareita, jotka luonteensa takia mittaavat pelkästään osastokohtaisia tai laitoskohtaisia osasuorituksia ja usein vain kustannuskertymien tunnuslukuina.

Ajan hallinta palvelutoiminnassa lähtee aina asiakkaan, siis tässä yhteydessä potilaan, tarpeesta ja hänelle suoritettavasta hyvästä hoidosta. Julkisessa terveydenhuollossa ajan hallinta lähtee hoitoresursseista, jotka määräytyvät käytettävien raharesurssien mukaan. On selvä, että näiden asioiden yhteensovittaminen eräänlaisena kompromissituloksena ei johda hyvään hoitolaatuun ja hoitotehoon. Hoidon laadun ja tehokkuuden parannustavoitteet poljetaan raharesurssivajeen voimalla. Asettamalla selkeitä hoidon laadun ja tehokkuuden tavoitteita varmistetaan, että hoidon organisointia ja hoidon prosesseja parannetaan ja sitä kautta saadaan enemmän aikaiseksi myöskin lisäämättä resursseja.
 
ICT-järjestelmät eivät palvele tätä ajan hallintaa potilasnäkökulmalla. Esimerkiksi varausjärjestelmät ovat yleensä luonteeltaan staattisia, eli täytetään aikakalenteria potilailla määrättyjen aikanormien mukaan. Kun pitää joustavasti optimoida hoitojen määrää ja laatua potilasfokuksella, on hallittava sekä hoitoresurssointia että potilaiden hyvän hoidon hoitosuorituksia mainitun totuuden hetken periaatteella, ja se tarkoittaa että suunnitelmat joustavat ja elävät asetettujen hoitotavoitteiden saavuttamiseksi. Nykytoiminnassa ei toimita näin, ja se hankaloituu entisestään pitemmissä hoitoketjuissa. Silloin erittäin paljon jää jonkun hoitavan yksilön varaan, joka on ottanut henkilökohtaiseksi tehtäväksi, että potilas saa sen luvatun hoitonsa kaikesta huolimatta.
 
Muilla aloilla ja myös yksitysessä terveydenhuollossa on järjestelmäkehitys pitemmällä, ja se on ehdoton edellytys sille että toimijat pärjäävät avoimessa kilpailussa. Monella alalla ICT-järjestelmät ratkaisevat sen, ketkä jäävät henkiin pitemmässä juoksussa kun asiakkat jatkuvasti vertaavat toimijoiden palveluiden laatua ja hintoja. Julkisessa terveydenhuollossa on lähinnä järjestelmäviidakko, ja sen perkaaminen on iso urakka tulevina vuosina. Avoimen kilpailun puuttuminen kuntien ja sairaanhoitopiirien toimintaperiaatteiden takia tekee tästä prosessista hankalan. Valtion vahva strateginen muutoslinjaus on ensimmäinen askel, muuten nykymeno jatkuu liian pitkään.

Potilaan hyvän hoidon laatu ja tehokkuus ei ole maantieteellinen kysymys, ja eri reviirien avaus on mahdollinen vain, kun hyvän hoidon laatu ja määrä on käynyt läpi läpi konkreettisen tavoiteasetantaprosessin  oikeilla mittareilla. Sitä kautta eri hoitojen priorisointi julkisin varoin myös täsmentyy. Nykymenettely vaihtelee kovasti kunnittain ja määräytyy lähinnä resurssinäkökulmalla. Tämä epäkohta on viime vuosina korostunut ja kaipaa ratkaisuaan.
Keskittäminen terveydenhuollon tehostamisen patenttiratkaisuna on virhe                             13.9.2011

Kuten olemme voineet huomata monessa yhteydessä, on usko suuruuden ekonomiaan terveydenhuollossa vahva. Eri palvelusektoreilla on varsin erilaiset lähtökohdat suuruuden ekonomialle, niin myös terveydenhuollossa. Erikoistuminen on tärkeä tehostumiskeino silloin, kun osaaminen ja tekniikka ovat kalliita ylläpitää, ja silloin potilaiden hoito on syytä keskittää harvoihin hoitoyksiköihin. Suurin osa hoitopalveluista on kuitenkin yleishoitoa luonteeltaan. Äärilaitoja edustavat erikoissairaanhoito ja terveyskeskuspalvelut, ja näin ollen hyvän ja tehokkaan hoidon tuottaminen poikkeaa toisistaan niin paljon, että ratkaisumallit ovat myös eri maata.

Tämä kehityskulku on johtanut erilaisiin ilmiöihin, jotka jopa heikentävät potilaan hoidon laatua ja tehoa.

Esimerkkeinä voin mainita:
1.  Terveyskeskusten karsiminen ja samalla myös hoitopalvelujen karsinta on johtanut siihen, että lähetteiden tarve on kasvanut rajusti. Tämä taas usein tarkoittaa, että hoito tapahtuu sairaalaoloissa, missä kustannukset usein vain kasvavat korkeampien kiinteiden kustannusten myötä. Potilaan hoitoaikataulu pitenee ja hoitoonpääsymatkat pitenevät myös.
2.  Työpaikkana on terveyskeskus menettänyt suosionsa hoitohenkilöstön keskuudessa. Työvoimapula ja pätevyysvaje kiihdyttävät läheteruljanssia entisestään.
3.  Hoitoon osallistuvien henkilöiden määrä kasvaa ja potilasvastuu jää etäämmäksi sitä myöten, jolloin myös potilaan oma vaikuttaminen hoidon kulkuun hankaloituu.
 
Tämä lista on kokonaisuudessaan paljon pitempi, mutta jo yllämainittu riittää osoittamaan, että tämä terveyskeskuspolitiikka johtaa heikompaan hoitolaatuun ja jopa hoitotehokkuuteen. Mielestäni panostus terveyskeskustoimintaan on tärkein kulmakivi terveydenhuollon tehostamisessa kokonaisvaltaisesti. Sitä enemmän kun potilaita hoidetaan terveyskeskuksissa paranee hoidon laatu ja samalla tehokkuus. Nyt terveyskeskus välillä muuttuu lähinnä hallintoelimeksi, missä hotilaat ohjelmoidaan eteenpäin jopa yksunkertaisia hoitotoimenpiteitä varten. Tämä suuruuden ekonomian usko synnyttää myös liikelaitoksia välillä tarpeeseen ja välillä todella kevyin perustein. Liikelaitosmalli on aika kyseenalainen kun se myös karsii kilpailun ja voi muodostaa liian suojatun työyhteisön. Yhtiömuotoinen toiminta on parempi edistämään laadukasta ja tehokasta toimintaa selvällä omistajavastuulla.

Keskittäminen ja hajauttaminen yhtaikaa

Kuten tiedämme, aloilla missä kilpailu on todellista syntyvät erilaiset liikeideat, perustuen välillä suuruuden ekonomiaan ja välillä räätälöityihin palveluihin asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Molemmat liikeideat toimivat, kun toimintalogiikka on rakennettu asiakaslähtöisesti ja asiakkaat tarvitsevat erilaisia ratkaisuja. Näin on kyllä asianlaita myöskin terveydenhuollossa, mutta julkisen terveydenhuollon puitteissa on tällainen toimintojen erilaistaminen lähinnä rasite byrokratian näkökulmasta.

Kun terveydenhuolto organisoidaan ja toteutetaan, on muistettava että lisäarvot mitataan pelkästään potilaiden hoitotilanteissa parempina ja tehokkaampina  hoitoina rajallisten resurssien puitteissa. Kun seuraa kehityskeskustelua, niin on helppo havaita että tämä tosiasia helposti jää taka-alalle. Rakennetaan isoja järjestelmiä tai tehdään isoja organisaatiojärjestelyjä ilman, että fokus on siinä mitä parannuksia on saavutettavissa. Ilman tätä jokainen investointi tapahtuu enemmän oletusarvoilla ja kovin yleisillä perusteilla, jotka vain rajallisesti tai eivät ollenkaan kuvaa saavutettavia potilashyötyjä ja hoitotehokkuutta.

Mitkä johtotähdet ja kehitystavoitteet todella johtavat nykyisiä satsauksia ja investointeja on tärkein tarkastelukohta ennen kuin suunnan muutoksen tarve on linjattavissa. Monen toimijan sektorina terveydenhuolto todella kaipaa kehitysstrategiaa, joka on niin selkeä, että kompassisuunta on mahdollisimman yhteneväinen ja samalla myötävaikuttaa näiden tärkeiden toimijoiden kehitystyön onnistumiseen. Vain näin toimien terveydenhuolto kehittyy ripeästi, ilman liian monta virheaskelta, jotka johtavat turhiin viiveisiin ja rahan tuhlaukseen.
Yksinkertaistus mottona terveydenhuollon kehittämisessä                                           8.9.2011

Kun kliininen toiminta ja hallinto  nivoutuvat yhteen, ne luovat monimutkaisen toimintamallin joka tuottaa moninaisia toimintaprosesseja. Tässä piilee tehottomuuden siemen ja se on juurtunut yhä vahvemmin terveydenhuollon kehitystyöhön. Toimintamallit ja sitä myöten järjestelmät eivät palvele hyvin potilaan laadukasta ta tehokasta hoitoa.

Yksinkertaistus tarkoittaa m.m.:
- potilas yhä tietäväisempi terveydestään ja hoitotoimenpiteistä
- potilas muuttuu aktiiviseksi ja osallistuu itse hoitotoimenpiteisiin
- lääkäri ja hoitaja saavat potilaan terveystiedot sujuvasti hoitotyön tueksi
- diagnoosi antaa hoitosuosituksen
- hoitosuosituksen tuella syntyy hoitosuunnitelma
- potilas ja vastuulääkäri tekevät yhdessä hoitositoumuksen
- kaikki hoitotiedot päivitetään automaattisesti potilaan terveystietoihin
- hoitotulosten seuranta ja toteutus hoitositoumuksen pohjalta

Terveydenhuolto on täynnä poikkeuksia, joiden ei tulisi muuttaa sääntöjä. Luonteensa takia terveydenhuolto takertuu poikkeuksiin, jolloin monimutkaistetaan sääntöjä. Silloin ollaan väärällä polulla.

ITC järjestelmä ei voi olla parempi kuin syöttötiedot ja miten hyvin ne saa ulos ja sen lisäksi relevantteina tietoina, kun potilasta hoidetaan hyvin ja hoitositoumuksen mukaisesi.Yksinkertaistamalla ja kehittämällä toimintatapoja ja potilaan hoitoa kokonaisuutena syntyy pohja sille, mitä on automatisoitavissa työkaluksi potilaalle ja hoitaville lääkäreille ja hoitajille.

Hallintotavoitteet ovat liian suuressa roolissa johtuen m.m. siitä, että keskitetään toimintoja yhä isommiksi yksiköiksi. Usein juuri kliininen työ, joka on tuottamassa hoitopalveluja, ei juuri muutu, ja potilas itse saa helposti heikomman hoitopalvelun kuin ennen. Jos vertaamme 1000 vanhuksen hoitolaitosta 20 vanhuksen hoitokotiin, niin on helppo ymmärtää miten suuresti hallinnon ja valvonnan tarve poikkeavat toisistaan. Vanhuksen näkökulmasta ja hoitavien näkökulmasta hyvän hoidon sisältö ja toteutus eivät merkittävästi poikkea. Suuruuden ekonomia ei toteudu ja potilaan hyvän hoidon toteutus on vaivalloinen. Työntekijän yksilövastuu ja vapaus hyvän tekemisessä potilaalle häviävät helposti tässä työympäristössä. Miksi näitä on ja suunnitellaan yhä?

Potilaan hoidon laatu ja tehokkuus ovat todettavissa vain potilaiden hoidossa, ja kaikki pelisäännöt, infrastruktuurit, ITC-järjestelmät ja työntekijät palvelevat tätä tarkoitusta. Julkisen terveydenhuollon luonteen takia tämä johtotähti on usein unohtunut ja yhä unohtuu kun reviiriajattelu ohjaa ja taistelu niukoista määrärahoista käy kuumana. Selkeä tavoiteasetanta ja määrätietoinen "kipparointi" ovat kaiken alku ja juuri. Silti näkymä on varsin hämärä.
Tietäväinen potilas parantaa terveydenhoitoa                                                          7.9.2011

Olen pitkään ihmetellyt sitä, miten ison roolin hallintoelimet ottavat tässäkin asiassa itselleen. Potilastiedot paperi- tai sähköisessä muodossa ovat ratkaisevassa roolissa, kun potilas miettii asioitaan omien tuntemuksiensa lisäksi. Paras keskustelu syntyy lääkärin tai hoitajan kanssa kun on yhteinen tieto potilaan tilasta.

Hallintoelimet menevät liian pitkälle yksilön suojausroolissaan vaikkei edes potilas itse edes halua sitä. Miksi? Haetaan hakemalla väärinkäyttömahdollisuuksia ajattelematta sitä, että liiallinen suojaus estää sujuvaa hyvää hoitoa.  Tietäväinen potilas pystyy itse osallistumaan päätöksiin ja hoitotoimenpiteisiin tavalla, joka parantaa hoitoa, ja samalla potilas hoitaa oman osuutensa paremmin.

Ihmisellä voi olla terveyspäiväkirjansa ajan tasalla ja aina käytettävissä (vertaa pankkitoimintaan) ja niin voi olla myös kun ihminen/potilas tarvitsee terveystietonsa.Muistitikkuun mahtuu koko elinkaaren terveystiedot.
Tällä hetkellä hallinto turvautuu uusiin lakeihin, suosituksiin, valvontatoimintaan, suurtuotantoon, vaikka tuloksia ei ole syntynyt kovinkaan paljon tämän vuosituhannen panostuksista. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, ettei ole yhteisesti sovittuja mittareita, jotka oikeasti mittaavat hyvän tekemisen hoitotuloksia.

Tuottavuuskäsitettä käytetään subjektiivisella oikeudella aivan eri tavalla kuin sen määritelmällisesti pitäisi olla. Tämän takia mittaustulokset ovatkin sitä sun tätä ja väittely kukoistaa ilman oikeata tietoa. Kaikki mitä terveydenhuollossa tapahtuu on vain mitattavissa potilaan hyvällä hoitotuloksella. Ylensä keskustelussa pannan hyvä hoito ja tehokkuus vastakkain. Miten se on mahdollista, kun potilas kuitenkin haluaa tulla terveeksi mahdollisimman nopeasti ja pienemmällä vaivalla?

Koko ajan on puhe asiakaslähtöisyydestä ja potilaasta. Miksei tämä näy niissä järjestelmissä/sovelluksissa joita kehitetään ja pilotoidaan?  Rahan, teknologian ja hallinnon ehdoilla tapahtuu paljon, ja samalla unohtuu hoidon arkipäivä, eli paljon hyvin hoidettuja potilaita hyvällä terveysvaikutuksella, niukoilla hoitoresursseilla. Tämän suhteen ovatkin yleensä kaikki samaa mieltä. Miksi ratkaisut ja uskon asiat ovat sitten niin erilaiset. Onko syynä se, että eri tahot ajavat herkästi omia intressejään jopa hyvän hoidon kustannuksella?

Yleensä kun on isoista asioista ja vaikeuksista kyse, pitää pysähtyä miettimään ja syvällisesti. Nytkin usein syntyy kunnianhimoisia hankkeita, ja valmistelu melkein rajoittuu siihen, että rahoitus järjestyy ja sitten menee lujaa. Perustoiminnan mallinnus, itse projektin määrittely ja tavoitteiden asetanta jäävät kiireen takia taka-alalle. Tämä, vaikka itse projekti kestää vuosia ja maksaa kymmeniä miljoonia euroja.

Itsetutkiskelun paikka on viimeistään nyt, kun rahalliset resurssit eivät kasva Suomen kohdalla lähivuosina, ennemminkin päinvastoin.